keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Hania, Kreeta




Vietimme viikon kauan odotetulla lomalla Kreetan lämmössä, tarkemmin sanottuna Hanian liepeillä Agio Apostolin ranta-alueella. Ennakkoon saamani tiedot Kreikan lomakohteiden kasvisruokatarjonnasta olivat hyvin vaihtelevia: toiset kertoivat tapelleensa saadakseen edes pitsaa ilman juustoa, toiset taas kertoivat herkutelleensa niin että napa paukkuu.

Oma kokemukseni oli lähellä viimeksi mainittua. Paikallisista kasvisravintoloista minulla ei valitettavasti ole kerrottavaa, sillä unohdin kirjoittaa nimet ja osoitteet ylös, vaikka niitä Haniassa Happycow.com:in mukaan olisi pari ollutkin. Tämä ei kuitenkaan haitannut tippaakaan, sillä jokaisesta ravintolasta jossa kävimme sai vegaanikin oikein hyvin mahansa täyteen, jopa bussiretken varrelle sattuneessa pikkukylän tavernassa.

Yleisimpiä kasvisruokia ravintoloissa olivat viininlehtikääryleet, riisillä ja yrteillä täytetyt vihannekset ja tietysti spagettia tomaattikastikkeella sai melkein joka paikasta. Monissa ravintoloissa oli tarjolla myös erilaisia papuruokia, grillattuja kasviksia, salaatteja ja paikallisia kasvispatoja, joissa tosin yleensä oli mukana juustoa. Paikalliset viinit ovat myös erittäin hyviä, ja usein puolen litran pullo maksoi vai muutaman euron pöytään kannettuna.

Kaksi erityistä suosikkia Hanian ravintoloiden joukosta kuitenkin löytyi. Ensimmäisenä päivänä kävimme Mesostrato-nimisessä ravintolassa (kuva yllä) Zambeliou-kadulla aivan Venetsialaisen sataman vieressä. Ravintola oli rakennettu puoliksi raunioituneen talon sisäpihalle kangaskatosten ja puiden varjoon. Täällä söin muun muassa erinomaisen hyvää hämäävästi kikhernesalaatiksi nimettyä hummuksen tapaista tahnaa ja kenties matkan parhaat täytetyt tomaatit.

Loppuviikosta löysimme Venetsialaisen sataman oikeanpuoleiselta rauhallisemmalta laidalta toisen erittäin hyvän ravintolan (kuva oikealla), jonka nimen valitettavasti unohdin kirjoittaa ylös. Paikka on kuitenkin helppo löytää: se sijaitsee aivan satama-altaan laidalla heti vanhan moskeijan takana. Täällä oli kasvissyöjälle laajin valikoima eri ruokia, kaikkien tavanomaisten vaihtoehtojen lisäksi löytyi muun muassa hummusta, kesäkurpitsapyöryköitä ja jättipapuja tomaattikastikkeessa. Harmi vain että osa ruuasta jäi syömättä - pieniksi meze-annoksiksi kuvittelemani ruuat olivatkin lähes pääruoka-annosten kokoisia.

Hanian lisäksi kävimme Rethymnonin kaupungissa ja ja saaren lounaiskärjessä Elafonisoksen rannalla (kuva alla). Voin suositella retkeä sinne lämpimästi kaikille jotka vähänkään samalla suunnalla liikkuvat - paikalla on valkohiekkainen ranta, ja viereinen luonnonsuojelualueena toimiva pikkusaari on niin lähellä, että sinne voi kahlata Kreetan puolelta vaikkapa piknikille.

Muutenkin Kreeta ja Hania olivat lomakohteena todella positiivinen kokemus - Agio Apostolissa muutaman kilometrin päässä oli myös pehmeähiekkaiset kirkasvetiset rannat ja mukan rento ja rauhallinen tunnelma, sekä kaikki ison kaupungin palvelut ja huvitukset helposti tavoitettavissa. Seuraavaa kertaa odotellessa!

3 kommenttia:

  1. Löysitkö Rethymnonista hyviä ravintoloita? Olemme matkaamassa sinne syyskuussa.

    VastaaPoista
  2. Rethymnonissa on ainakin Happycow:n mukaan yksi vegaaniravintola, mutta tosiaan emme sitä lähteneet etsimään kun olin unohtanut kirjoittaa osoitteen ylös. Kävimme lounaalla Seven Brothers -nimisessä ravintolassa vanhankaupungin satamalaguunin laidalla, ja siellä ainakin oli oikein hyvä ruoka ja ystävällinen palvelu, joskin paikka oli paikalliseen tasoon nähden kalliihko (eli ainoa kerta kun maksoimme kahden hengen ruuista yhteensä yli 40€).

    VastaaPoista