sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Kuhaa valkoviinin ja sahramin kera

Pikkujoulun kunniaksi söimme eilen jouluruokia: laatikoita ja - niin, tässä kohti iski epätietoisuus. Uusien ruokarajoitteideni vuoksi viime vuosina tutuksi tulleet seitanit ja tofumurekkeet olivat pois laskuista, enkä edelleenkään mielellään syö lihaa, joten perinteiseen kinkkuateriaan palaaminenkaan ei käynyt päinsä. Pienen pähkäilyn jälkeen lopputuloksena oli sahramilla maustettu kuha, joka toimi oikein mainiosti lanttu- ja porkkanalaatikoiden kera.

Keltaiseta ruuasta keltaisessa valossa on näköjään melko mahdoton saada kovin esteettisiä kuvia. Näin jälkiviisaana annoksen olisi toki voinut koristella vaikkapa persiljasilpulla, mikä olisi varmasti sopinut myös makuun hyvin.


Kahdelle

2 ruodotonta kuhafileetä
1 annospussi sahramia
suolaa maun mukaan
margariinia tai voita paistamiseen
 ½ dl kuivaa valkoviiniä
1/4 sitruunan mehu
1 dl (kaura)kermaa

Ripottele kuhafileiden pinnalle sahrami ja suola. Paista voissa tai margariinissa kunnes kala saa sopivasti väriä. Lisää pannuun loput ainekset, hämmennä kastike kevyesti sekaisin (varo kuitenkin hajottamasta kalapaloja) ja annan kiehahtaa muutama minuutti tai kunnes kala on sopivan kypsää. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti