tiistai 20. lokakuuta 2009

Fuengirola


Vihannestiski Espanjalaiseen tapaan.

Saattepa taas matkaraportin. Tällä kertaa Espanjan etelärannikolla Fuengirolassa nauttimassa vielä viikon lämmöstä ja auringosta.


Olin etukäteen suhtautunut epäileväisesti kasvisruualla elämiseen Espanjassa - paikallisten perusherkkuja kun ovat merenelävät ja pihvit - mutta se sujui yllättävän mukavasti.
Kaupoista löytyi soijamaitoja yms. yhtä hyvin kuin suomestakin ja erilaisia vihanneksia, papusäilykkeitä ja muita ruokatarpeita oli tarjolla runsaasti. Sikäläisiä banaaneja olisi tehnyt mieli tuoda kotiinkin.

Fuengirolassa on minun tietojeni mukaan yksi varsinainen kasvisravintola, Vegetalia, joka on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos sattuu liikkumaan lähiseudulla. Kävin tuolla lähes joka päivä, ja joka kerta sain todella hyvää ruokaa. Lounasaikaan Vegetaliassa on buffet, jossa on runsas salaattivalkoima ja muutamaa eri lämmintä ruokaa, kun taas illallisaikaan on tarjolla listaruokia. Myös matkakumppanini (jotka eivät ole kasvissyöjiä) pitivät paikasta.

Muissa ravintoloissa näkyi olevan yleensä joitakin kasvisruokia tarjolla, useimmiten pastaa ja keittoa. Kaikissa paikoissa joissa kyselin vegaaniruokaa tarjoilijat olivat oikein ymmärtäväisiä ja asia järjestyi.

Yksi Fuengirolan nähtävyyksiä on kauppahalli, joka löytyy suoraan pääkadulta. Sen mauste- ja hedelmämyymälät ovat todella näkemisen arvoisia.


Maustemyymälä kauppahallissa.


Uimaranta.

3 kommenttia:

  1. Lomailemme vuosittain Aurinkorannikolla, Torremoliinoksessa ja olemme huomanneet, että kasvisyöjä pärjää siellä oikein hyvin. Torressa on muuten myös yksi kasvisravintola, jota voimme suositella.

    VastaaPoista
  2. Oletteko olleet Fuengirolassa? Kokeilkaa sitäkin ihmeessä välillä! ;)

    VastaaPoista
  3. Käydään aina Fuengirolassakin, mutta Torren Carihuela on meidän mieleen lomapaikkana.

    VastaaPoista