torstai 15. heinäkuuta 2010

Minttujäätelö


Jäätelön tekeminen itse on helppoa, jos omistaa jäätelökoneen, mutta onnistuu myös ilman.
Makujen suhteen vain mielikuvitus on rajana. Perusjäätelömassaan voi helposti sekoittaa soseutettuja marjoja tai hedelmiä, kahvia, kaakaojauhetta, kanelia, vaniljaa, eri liköörejä, suklaarouhetta tai mitä ikinä tekee mieli.

6 annosta

2 tlk kauravispikermaa
½-1 dl sokeria (maun mukaan)
3 dl soijamaitoa
1 tl vaniljasokeria
3 rlk minttulikööriä

Vatkaa kaurakerma ja sokeri. Sekoita joukkoon loput aineet.

Jos käytät jäätelökonetta: Käynnistä laite ohjeiden mukaisesti. Kaada jäätelomassa koneeseen ja anna käydä laitteen ohjeiden mukaan (yleensä n. 45 min). Siirrä jäätelö kulhoon tai rasiaan ja laita pakkaseen vielä muutamaksi tunniksi ennen tarjoilua.

Jos et käytä jäätelökonetta: Laita jäätelömassakulho pakkaseen, ja käy sekoittamassa noin puolen tunnin välein, jotta massa jäätyy tasaisesti, kunnes se on jähmettynyt kokonaan.

Juuri ennen tarjoilua halutessasi ripottele päälle kaakaojauhetta tai suklaarouhetta.

6 kommenttia:

  1. Olen aina halunnut tehdä itse jäätelöä. Kai sitä nyt sitten voisi, kun se kerran on noin helppoa :) Kutsuukö Itä-Suome viikonloppuna? Tuletko rokkailemaan?

    VastaaPoista
  2. Jäätelön tekeminen ei oo ollenkaan vaikeeta, tosin rakenteesta tulee parempi koneen kanssa.
    Ollaan menossa kaverin kanssa rokkiin, entä sä? :)

    VastaaPoista
  3. Joo :) On tässä jo viisi vuotta tullut Joensuussa asuttua, enkä ole rokissa ollut. Nyt sitten ekaa kertaa, jee! Toivottavasti alueelta löytyy hyvää vegaanista ruokaa :)

    VastaaPoista
  4. Säilyykö toi useamman päivän pakkasessa vai täytyykö syödä heti kun se on jähmettynyt?

    VastaaPoista
  5. Mun kokemuksen mukaan säilyy ainakin muutaman päivän oikein hyvin - säilyishän noi aineet avattuna jääkaapissakin muutaman päivän. Sen pidempi säilytys omalla vastuulla. :)

    VastaaPoista