sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Täytetyt kesäkurpitsat


Uunissa paistettavien kesäkurpitsojen täytteeksi voi laittaa suunnilleen kaikkea mitä kaapista löytyy. Itse harkitsin ensin soijarouhetäytettä, mutta päädyin kuitenkin linsseihin. Niistä ainakin tulee suussasulava täyte.
Pasta lisukkeena ei ole pakollista - voit jättää sen pois ja tehdä suuremmat annokset kesäkurpitsoja tai keittää tilalle vaikkapa riisiä.

2 annosta

1 isohko kesäkurpitsa
2 uutta sipulia varsineen
3 kynttä valkosipulia
1 tomaatti
oliiviöljyä paistamiseen
1 dl linssejä
2 dl kasvislientä
1 tl tinjamia
1 tl oreganoa
1 tl mustapippuria
margariinia vuokaan
2 dl soijajuustoraastetta (Cheezly tms.)

Poista kesäkurpitsasta kanta, halkaise se ja leikkaa puolikkaat kahteen yhtä pitkään palaan. Kaavi lusikalla pois siemenet.
Silppua sipulit, valkosipulinkynnet ja tomaatti. Kuullota sipuleita muutama minuutti pannulla öljyssä, lisää sitten tomaatti ja kuullota edelleen.
Huuhtele linssit ja lisää ne, kasvisliemi ja mausteet pannuun. Anna hautua kunnes linssit ovat kypsiä ja neste imeytynyt.
Voitele uunivuoka. Raasta soijajuusto. Täytä kesäkurpitsapalat ja ripottele päälle soijajuustoraastetta. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja kesäkurpitsat kypsiä.

Basilikapasta
pastaa pakkauksen ohjeen mukaan
tilkkaoliiviöljyä
½-1 dl kaurakermaa
muutama lehti tuoretta basilikaa
1 tl mustapippuria

Keitä ja valuta pasta. Sekoita kaikki aineet keskenään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti