perjantai 15. toukokuuta 2009

Pizza

Kuvassa pizza valmisteluvaiheessa.

Pizza on yksi niitä ruokalajeja, joista on yhtä monta muunnosta kuin kokkia - ja siksipä siihen ei kyllästy. Vegaani voi käyttää pizzaan juuston tilalle soijajuustoa tai jättää sen kokonaan pois. Osa soijajuustoista sulaa uunissa ja osa ei, joten valitse sellainen jossa on merkintä sen sopivuudesta sulatettavaksi.


1 pellin kokoinen pizza

Pohja

2 dl vettä
½ pkt tuorehiivaa
hippunen suolaa
loraus öljyä
n. 5dl jauhoja

Sekoita kädenlämpöiseen veteen aineet mainitussa järjestyksessä. Lisää jauhoja kunnes taikina on leivottavaa. Anna kohota jonkin aikaa lämpimässä ja valmistele sillävälin täytteet.

Täytteeksi
1-2 rkl öljyä
½ tlk paseerattua tomaattia (myös tomaattikastike käy)
pätkä kevätsipulia
n. 1 dl oliiveja
pari kynttä valkosipulia
1 dl pinjansiemeniä
½ dl hampunsiemenrouhetta
tai muita täytteitä maun ja saatavuuden mukaan
oreganoa
1 pkt Cheezlyä tai muuta sulatettavaksi sopivaa soijajuustoa

Pilko sipulit ja oliivit, raasta soijajuusto ja rouhi hampunsiemenet. Kaulitse pohja ja levitä sille ensin hieman öljyä (ei liikaa!) ja ohut kerrot tomaattisosetta. Ripottele päälle täytteet, viimeisenä soijajuustoraaste.
Paista 200 asteessa 15-20 min.

1 kommentti:

  1. Herkullisen näköinen pizza ! ihana kuva oliiveista, tulee itsellekin nälkä (:

    VastaaPoista